Kikatus.net
Kikatus.net on minun näköiseni pieni sivusto, joka toimii blogina, portfoliona ja henkilökohtaisena kotisivuna. Päivitykset keskittyvät blogijulkaisuihin, sillä nykyisillä aikatauluillani en ehdi uusimaan sivuston visuaalista ilmettä jatkuvasti. Kikatus.net on omaa käsialaani suunnitteluasteesta loppusilaukseen saakka.
En ole mikään uusi tulokas blogimaailmassa, sillä Kikatus.net on ollut olemassa tammikuusta 2005 lähtien. Jos nyt avaisin uuden domain-nimen, päätyisin tuskin Kikatus.net:iin, vaikka aikoinaan se vaikuttikin varsin suloiselta nimeltä. Kuitenkin kikatus.net tuntuu edelleen omalta. Sillä on oma historiansa enkä edes harkitsisi nimen vaihtamista johonkin muuhun. Nimi ei sisällä mitään syvempiä merkityksiä, mutta käytännön syistä nimi on lyhyt ja suomenkielinen. Olen positiivinen ihminen ja tahdoin sen näkyvän jollakin tavalla sivullanikin.
Kaksikielisyys – käytännön haasteita
Syyskuun 2009 suuren päivityksen myötä sivusto muuttui kaksikielisksi, joka on tarjonnut suuria haasteita etenkin käytännön toteutukselle. Haluan ylläpitää suomen kielen taitoani, mutta blogikulttuurin ollessa huomattavasti suurempi ilmiö Ruotsissa, on mielenkiintoista laajentaa kohderyhmää.
Tarkoitukseni ei ole kääntää kaikkia kirjoituksia kahdelle kielelle, vaan haluan pitää blogin päivittämisen mahdollisimman yksinkertaisena. Ajatukseni on kirjoittaa spontaanisti sillä kielellä, joka tuntuu kirjoitushetkellä luontevimmalta.