kirja kirja kirja kirja kirja kirjoita tänne
Heippamoi, taisit tulla paikkaan nimeltä Ikuisuuskysymys. En tiedä tulitko tänne tarkoituksella vai sattumalla, mutta olen joka tapauksessa iloinen, että löysit tänne. Toivoisin, että jättäisit pienen muiston vieraskirjaan jos olet käynyt täällä tutustumassa.
Välillä menee hermot, kun on kiire ja paljon paineita monissa asioissa. Välillä tai siis koko ajan kun saa leikkiä vammojen kanssa. Polvet, nilkka, revähtänyt pohje. Joopa. Haluaisin blogin kertomaan elämästäni, mutta tiedän, että ei siitä tulisi mitään. En ehtisi ja muistaisi kirjoittaa tarpeeksi usein. Kerran kuulin fotoblogista, sinne laitetaan kuvia ja kerrotaan niistä parilla lauseella. Kuulostaa ihan mukavalta. Ja sitten! Valokuvia on todellakin tulossa lisää, mutta hmm.. joskus joo.
Niin suomalainen kuin olla voi. Maantienväriset hiukset, 162 cm ja kohta 15 vuotta. Voit kurkata ulkonäköni täältä.
Tykkään monista asioista, harvoja asioita vihaan, monet asiat ovat neutraaleja minulle tai mielipiteet muuttuvat päivän mukaan. Kuitenkin pidän näistä asioista: suklaa, kaverit, liikunta, r'b-musiikki, laulaminen, aurinko, kesä, minttujäätelö, ruisleipä, valokuvaus, matkustaminen, ipod nano. Muuta ei tule mieleen.
Ikuisuuskysymys on jo 2 vuotta vanha. Ei pitkä, mutta ei lyhytkään aika. Välillä sen on ollut hyvin aktiivinen, välillä tälläistä kuin nyt. Sisältökin on vaihdellut aika paljon. Mieli muuttuu.
Alusta saakka olen elänyt Anselmiinan suojassa. Siitä kiitän häntä lämpimästi.
Ylläpidän toistakin sivua, Ihmisvirtaa nimeltään. Se on toukokuussa 2005 perustettu rinki, joka kerää yhteen tasokkaita sivuja.
Kävijät huhtikuu 2005 alkaen, laskee jokaisen kävijän vasta tunnin jälkeen.
Warning: main() [function.main]: URL file-access is disabled in the server configuration in /home/kikatu/public_html/iiris/ikuisuuskysymys10.php on line 77
Warning: main(http://www.kikatus.net/iiris/after10.php) [function.main]: failed to open stream: no suitable wrapper could be found in /home/kikatu/public_html/iiris/ikuisuuskysymys10.php on line 77
Warning: main() [function.include]: Failed opening 'http://www.kikatus.net/iiris/after10.php' for inclusion (include_path='.:/usr/lib/php:/usr/local/lib/php') in /home/kikatu/public_html/iiris/ikuisuuskysymys10.php on line 77