Jag verkligen älskar att få använda mina lagkunskaper i riktiga livet!

Jag köpte en dvd-spelare i september och nu när jag använde spelaren andra gången, gick den sönder. Först försvann ljudet och efter jag stängde av spelaren, gick det inte att sätta på den igen. Filmen som jag hade hyrt var fortfarande fast i spelaren. Jag åkte direkt till butiken och fick ett svar att de måste skicka spelaren vidare och att det kommer att dröja flera dagar innan jag kan få filmen tillbaka. Butiksbiträden sade att butiken svarar endast för dvd-spelaren och inte är ersättningsskyldiga för kostnader för filmen. Vad säger konsumentköplagen då?

• Dvd-spelaren är felaktig pga. den inte kan användas till det ändamålet som den är avsedd för (16 § 2 st. 1 p.).
• Felet fanns när jag köpte spelaren (ett fel som visar sig inom sex månader anses alltid vara ett ursprungligt fel, 20 a §).
• Jag reklamerade inom skälig tid (23 §).
• Jag får kräva avhjälpande eller omleverans (22 och 26 §§).
• Jag har rätt till ersättning för den skada jag lider genom att dvd-spelaren är felaktig (30 §).
• Skadeståndet omfattar ersättning för alla utgifter som jag drabbas av pga. felet (32 §), dvs. kostnader för filmen och eventuella resekostnader.

Jag fick rätt, folk brukar ju bli lite rädd när man börjar rabbla paragrafer :P

Sain palautettua projektityöni. Fiiliksen pitäisi olla mitä mahtavin, mutta en ole laisinkaan tyytyväinen. Suoritin esimerkiksi oikoluvun vasta työn lähettämisen jälkeen (ja valitettavasti korjattavaa todellakin löytyi). Ihmettelen vain sitä, että miksi jokaikinen suurempi projektini on tälläista sähellystä. Miksi tarvitsisin aina vähän enemmän aikaa kuin mihin deadline on asetettu?

Tämä työ oli puhdasta paniikkia, taistelua kelloa vastaan. Positiivista on se, että työ on palautettu, ja sisältönsä puolesta sen pitäisi kyllä mennä läpi. Harmittaa vain että en (tälläkään kerralla) päässyt näyttämään parastani. Saan todennäköisesti keskinkertaisen arvosanan, ja valitettavasti en vihaa mitään niin paljoa kuin olla keskinkertainen silloin kun tiedän että mahdollisuudet olisi parempaan.

Oikeudenkäyntipeli sujui sen sijaan hyvin! Enköhän kohta toivu tästä projektityöpettymyksestäkin kun alan vähitellen arvostaa sitä, että ajoissa palautettu työ on voitto jo sinänsä.

Palautustyöni ei ole valmis. Paniikki ja ahdistus.

Oikeudenkäyntipeliin olen ehtinyt valmistautua vain metromatkoilla Blackebergiin, eilen töissä ruokatunnilla, ja pienen hetken kotiin päästyäni. Yritin jopa jäljittää tuomiota, johon peli perustuu, ja pääsin salapoleilussani niin pitkälle, että selvisi että kyseessä on hovioikeuden tuomio 80-luvulta. Valitettavasti tuomiota ei ole Internetissä julkaistuna, eikä minulla ole aikaa mennä ryömimään kirjaston arkistoihin. (Se tietysti on ollut tarkoituskin etteivät oppilaat löydä tapausta vaan tekevät oman analyysinsä annettujen lähtökohtien perusteella.)

Minut todennäköisesti pelasti se, että onnistuin löytämään Internetistä erään toisen opiskelijan muistiinpanot koskien samaa tapausta. Niiden avulla pääsin suhteellisen nopeasti alkuun tuomioni kanssa, vaikken olekaan opiskelijan kanssa joka yksityiskohdasta samaa mieltä. Nyt minulla on summittainen käsitys tapauksesta, mutta oikeasti tuntuu siltä että en ole valmis huomiseen.

Ei mahda mitään, minun on saatava projektityöni kasaan huomiseksi. Siitä saa arvosanan (ja tenttipisteitä riippuen arvosanasta) kun taas oikeudenkäyntipelistä pääsee läpi jos osallistuu aktiivisesti. Eli parempi vain saada huomenna suuni auki, meni sitten analyysini ihan metsään tai ei.

Kirjoitin viime yönä neljään saakka projektiani. Sisällöllisesti se on valmis, mutta viimeiset pari tuntia kirjoitin piittaamatta tekstin laadusta, joten joudun kirjoittamaan suuren osan viime yön tuotoksista uudestaan. Nyt töihin, sitten treeneihin. Olen kotona kymmeneltä. Tiedossa on siis pitkä yö siis, ja kahdeksalta pitäisi olla jo skarppina oikeudenkäyntipelin parissa.

Huomenillalla otan rennosti kunhan olen vain saanut palautettua tämän projektin! Kun kyse on ruotsiksi kirjoittamisesta, en ole koskaan tyytyväinen.

Nyt tuntuu vihdoin, että olen saanut jälleen kiinni aktiivisesta opiskelusta. Eilispäivä oli todella kurinalainen; istuin projektityöni parissa iltakuuteen saakka (vain yksi tauko ja jakso Gossip Girliä!), jonka jälkeen kävin vielä tuulettumassa ulkoilmassa. Muistaakseni eilinen oli ensimmäinen kerta, kun poljin ruokakauppaa tai metroasemaa kauemmaksi enkä eksynyt matkalla!

Poljin ensin ylipistolle ja hain kirjastosta erään valtion virallisen tutkimuksen vuodelta 1943, ja tämän jälkeen poljin Stadiumin Satsiin, ja tein itsenäisen treenin kuntosalilla. Harmi vain, etten ajatellut niin pitkälle, että minun on jaksettava polkea takaisinkin. Meinasin kirjaimellisesti kuolla paluumatkalla, sillä jalkani tärisivät jo salilta lähtiessä ja pyörässäni toimii ainoastaan seitsemäs vaihde. Mutta toisaalta, joukkuekaverini juoksevat ennen treenejä nilkkapainot jaloissa (itse en saa juosta rasitusvammani takia), joten ehkä on ihan oikeudenmukaista että joudun polkemaan suurimmalla vaihteella.

Tänään nukuin hieman pidempään, mutta nyt istun jälleen tietokoneen äärellä ja kirjoitan. Olen päässyt ahdistusvaiheen yli, ja nyt oikeastaan kirjoittaminen tuntuu mukavalta. Tai vähintäänkin ”lagom”-mukavalta. Pitäisi vain saada jotain rajaa tähän jatkuvaan kahvin/teen/laittikolan litkimiseen.

Toivottavasti saan tekstin kasaan tänään, sillä olen koko viikonlopun töissä, ja minun täytyy maanantaiksi valmistautua oikeudenkäyntiroolipeliin (roolini on hovioikeuden tuomari). Olen kauhuissani tulevasta roolipelistä sillä satuin saamaan vaikeimman roolin eikä suullinen ilmaisu ei ole vahvin puoleni, varsinkaan kun en pysty ennalta arvaamaan, mitä muut tulevat sanomaan oikeudenkäynnissä. Toisaalta roolipeli kiehtoo minua. Olen ollut jokusen kerran oikeudessa katselemassa, mutta nyt pääsen ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista on olla aktiivisesti mukana oikeudenkäynnissä.

Älkää uskoko, että näin tiheä kirjoittelu jää tavaksi. Minulla on vielä meneillään kuherruskuukausi uuden Kikatuksen kanssa, ja lisäksi istun tällä hetkellä neljän seinän sisällä projektityöni parissa. Valitettavasti olen tehokkaimmillani silloin kun olen lykännyt asiaa maksimiin saakka ja saanut aikaan kyllin kovan paineen. Palautus on ”vasta” torstaina, joten olen kaukana täydellisen keskittyneestä mielentilasta, ja sen sijaan ajatuksissani kyhään kauppalistaa, ja huomaan pohdiskelevani, että Täydellisten naisten uusin jakso tuli USA:ssa eilen, ja on takuulla katseltavissa jossain päin Internetiä.

Oikeustieteen opiskelu on palauttanut minut sähköisistä lähteistä kirjastoihin. Minulla on viisi kirjastokorttia, ja säännöllisesti haen materiaalia niin Riksdagskbibliotekista, yliopiston kirjastosta, Stadsbibliotekista kuin Kungliga bibliotekista. Viides kirjastokorttini on omaan lähikirjastooni, jossa vierailen aivan liian harvoin.

Minun pitänee käydä tänään Kungliga bibliotekissa, joka on aina oma prosessinsa. Tunnen itseni hieman epävarmaksi kyseiseen kirjastoon mennessä, koska paikka on täynnä harmaahiuksisia professoreita, ja kaikki kirjastossa on viimeisen päälle säänneltyä. Kaikki ulkovaatteet ja laukut tulee jättää narikkaan; sisään kirjastoon saa ottaa vain muistiinpanovälineet (esimerkiksi vesipullot on ankarasti kielletty). Jotta kirjaston materiaaliin pääsee käsiksi, tulee kirjat tilata edeltävänä päivänä luettaviksi. Materiaalia ei saa lainata kirjaston ulkopuolelle, vaan ”laina” tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että tilaamaansa kirjaa saa lukea kirjaston lukusalissa. Kopioita ei tietenkään saa itse ottaa, vaan kopiot tilataan kirjaston kopiointipalvelusta, ja niitä saa odotella seuraavaan päivään saakka.

Minä olen kaikki-mulle-heti-nyt-tyypin ihminen, joten vierailu tässä kirjastossa tapaa koetella kärsivällisyyttäni. Mainittakoon kuitenkin, että kyseessä ei ole (onneksi!) mikään ruotsalainen kirjastostandardi vaan Kungliga bibliotek, Ruotsin kansalliskirjasto, on aivan oma lukunsa.