Huono päivä
Joskus pitäisi osata tulkita kaikkia merkkejä, ja yksinkertaisesti jäädä kotiin nukkumaan. Katastrofaalinen aamu, mustat silmänaluset kahden huonosti nukutun yön jälkeen, myöhästyn bussista, seuraava bussi on myöhässä ja juutuu aamuruuhkaan. En ehdi seminaariin.
Olin myöhästynyt kahdella edelliselläkin kerralla (en ole todellakaan aamuihminen!), enkä kehdannut mennä luokkaan myöhässä, etenkään kun olisin seminaariopettajan sijaan häirinnyt muiden oppilaiden presentaatioita. Eli nyt istun yliopiston kirjastossa, ja odotan taukoa, jotta kehtaan mennä sisään luokkaan.
Nyt olen siis toisin sanoen sekä menettänyt mahdollisuuden nukkua pitkään että missannut olennaisimman osan seminaarista, jonka vuoksi heräsin aikaisin. Loistavaa.
Meillä oli eilen ruotsinmestaruuskilpailut, jotka päättyivät suureen pettymykseen. Ohjelmamme sujui todella hyvin; ainoa selkeä virhe sattui alussa, jossa yksi nousija hieman horjui stuntissa, mutta ylämies tuli kuitenkin tuplakierteen alas stuntistaan, joten pelastimme tilanteen todella hyvin. Jäimme vain pari pistettä kullasta, eikä hopea merkitse mitään kun Ruotsissa on tasan kaksi vakavasti otettavaa joukkuetta. Tavoitteena oli olla se paras joukkue. Hopea tuntuu siis yksinkertaisesti häviöltä.
Toinen joukkuekaan ei tehnyt täysin virheetöntä suoritusta eikä heidän ohjelmansa ollut vaikeustasoltaan tai koreografian puolesta meidän ohjelmamme tasoinen. Jos olisimme hävinneet selkeästi paremmalle joukkueelle, tai jos olisimme epäonnistuneet omassa suorituksessamme, olisi ollut helpompi hyväksyä, että jäimme toiselle sijalle.
Henkilökohtaisesti minulle eilispäivä oli todella rankka, sillä en ole koskaan ennen halunnut voittaa näin kovasti. Tämä on todennäköisesti viimeinen kauteni, joten kyseessä oli viimeinen tilaisuus ottaa kultaa.
Kyse ei ole siitä ettenkö rakastaisi treenaamista. Ero tulee olemaan todella kova. Olen tänä vuonna käytännössä uhrannut koko sosiaalisen elämäni treenaamiselle – yhdistelmä oikeustieteen opinnot, työt ja kilpaurheilu edellyttää monen muun poissulkemista. Olin ajatellut, että panostan tämän kauden 100%, otan joukkueeni kanssa kultaa, jonka jälkeen voin tyytyväisenä lopettaa oman kilpaurani kun olen saavuttanut sen, mitä tässä maassa voi korkeimmillaan saavuttaa. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja se kirvelee kovasti.
Saimme EM-kisapaikan, mutta ohjelmamme tällaisenaan ei ole sitä mitä EM-kisoissa haetaan kun taas ensimmäiseksi sijoittuneen joukkueen ohjelma on huomattavasti enemmän EM-materiaalia. Joudumme siis muuttamaan todella paljon eikä Ruotsi muutenkaan ole juuri ollut mukana kärkikahinoissa. Juuri nyt fiilikset ovat pessimistiset eilisen pettymyksen jäljiltä, mutta koitan hiljalleen ladata uudestaan energiavarani, ja heittäytyä vielä kertaalleen täysillä mukaan. Luulen, että joukkueemme tavoitteeksi tulee ensisijaisesti ottaa revanssi eilisestä, ja sijoittua EM-kisoissa parhaimmaksi ruotsalaiseksi joukkueeksi. Mutta minä haluan mitalin, se on ainoa asia, joka voi parantaa eilispäivän pettymykset.