Joulukuun kuulumisia
Olen pitkästä hiljaisuudestani huolimatta elossa! Nyt alan olla todella joulumielellä, sillä matkustan lauantai-iltana Suomeen miltei kahden viikon lomalle. Ehdin kesällä vierailemaan Suomessa vain parin päivän ajan, ja takanani on todella rankka syksy, joten tämä loma tulee todella tarpeeseen.
Lasken päiviä. Kaksi päivää jäljellä koulussa, kaksi seminaaria ja yksi luento. Kahdet treenit vanhoilla treenikengillä (uudet kengät odottavat minua Suomessa). Yksi päivä töitä. Neljän päivän kuluttua olen jo matkalla Suomeen.
En ole vielä saanut kuluneen jättikurssini tenttituloksia. Odotan tuloksia kauhulla. En ole koskaan opiskellut niin paljon kuin tänä syksynä. Viimeiset kolme viikkoa luin kymmenen ja neljäntoista tunnin verran päivittäin. Kirjoitin tentissä yksitoista sivua molemmin puolin. Tuntuisi vääryydeltä, jos en pääsisi läpi, mutta tentti oli vaikea, ja vaatimustaso on todella kova.
Tämä odottaminen on aivan kamalaa. Jos en pääse läpi, tuntuu kuin koko syksy olisi valunut hukkaan. Koko syksyn opinnot, tuhansia sivuja tekstiä, ja nuo viisi tenttikysymystä määrittelee kohtaloni. Tuttavieni ”kyllä sä nyt läpi pääset” -kommentit saavat minut raivon valtaan, sillä he eivät tunnu ymmärtävän että tämä kurssi on oikeustieteellisen tulikoe, joka aiheuttaa monille elämänsä suurimman pettymyksen.
Jos pääsen läpi, olen selviytynyt koulutukseni rankimmasta kurssista. Välillä olen haikeana lueskellut suomalaisten tuttavieni Facebook-statuksia huolettomasta opiskelijaelämästä. Minä en ole juhlinut; olen vain opiskellut. Olen uhrannut koko syksyn tälle kurssille, ja tämä kurssi merkitsee aivan kaikkea. Tiedän, että sisimmässäni lasken sen varaan, että pääsen läpi. Jos taas käy toisin, tulen romahtamaan täysin.
Nyt kudon villasukkia ja virittäydyn joulutunnelmaan. Olen jo hankkinut kaikki joululahjat. Jostakin syystä lahjojen hankinta tuntui helpolta tänä vuonna. Nyt mieleni tekisi mennä luistelemaan, mutta jäin luisteluseuraa vaille, joten saan tyytyä kuntosaliin.
Asiasta viidenteen: Jamie Cullumilta tuli uusi levy marraskuussa, me like! Luin myös tänään eräästä blogista, että Snook tekee comebackin. Pidän varpaidenkin peukaloita (tai siis isovarpaita hieman sujuvammalla suomen kielellä ilmaistuna) pystyssä, että kyseinen huhu pitää paikkaansa!