Kirjaudu sisään

Urheiluklinikalle

Olen juuri maalannut varpaankynteni, vain siksi että vihdoin tänään pääsen urheiluklinikalle.

Minä todellakin vihaan loukkaantumista. Ja valitettavasti näitä tapauksia on ollut useita. Murtunut nilkka, nivelsidevammat nilkassa, lihasvamma selässä, murtunut luu kämmenen päällä ja nyt tämä nilkkavamma…

Esimerkiksi nyrjähtäneen nilkan voi teipata, ja treenaamisen voi aloittaa melko aikaisessa vaiheessa. Treenaaminen ei ole vaarallista, mutta toki jalkaa pitää varoa sen verran, ettei sitä nyrjäytä heti uudelleen. Minun vammani on siitä hankala, että kyseessä on rasitusvamma.

En halunnut lopettaa treenaamista kun aloin tuntea hieman kipua juostessani, se ei tuntunut niin vaaralliselta silloin. Mutta kipu paheni ja paheni, ja silloin olin keskellä kilpailukautta, joten jatkoin treenaamista vaikka kipu yltyi sietämättömäksi. Vuodatin paljon kyyneleitä, sekä kivun että pettymyksen takia, sillä en pystynyt parhaisiin suorituksiini. EM-kilpailuiden jälkeen kesti yli kaksi kuukautta ennen kuin pystyin rasittamaan jalkaa, sillä pelkkä käveleminenkin oli kivuliasta.

Siitä on nyt noin kuusi kuukautta kun aloin ensimmäisen kerran tuntea, että nilkassani on jotakin vikaa. Eikä nilkka ole kunnossa vieläkään. Olen alkanut taas treenata, mutten juokse ennen harjoituksia, ja välttelen hyppimistä. Pelkään todenteolla sitä, että nilkka alkaa kipeytyä uudelleen, sillä tämä paranemisprosessi on ollut tavattoman pitkäkestoinen.

Pystyn vihdoin taas treenaamaan akrobatiaa, mutta jos teemme samoissa harjoituksissa paljon juoksevaa akrobatiaa, alan usein tuntea laskeutumiset nilkassa. Rasitan nilkkaa ainoastaan joukkuetreeneissä. Olen siis saanut unohtaa kaikki hauskat jumpat, ja sen sijaan kuntosalilla treenaan lähinnä lihaskuntoa ja käyn joissakin (tylsissä) jumpissa, joissa ei hypitä eikä juosta.

Tunnen, ettei nilkka kestäisi vielä esimerkiksi säännöllistä juoksemista. Ihmettelen vain, kuinka kauan tulee kestämään ennen kuin nilkka on kuin aikaisemmin? Ja kun nilkka on täysin parantunut, onko mahdollista että sama vamma uusiutuu? Olen valmistautunut siihen, etten tule saamaan kovin paljon vastauksia vielä tänään, mutta toivottavasti saan lähetteen magneettikuvaan. Se olisi ainakin yksi askel eteenpäin.

// Käynti urheiluklinikalla oli täysin turha. Lääkäri totesi, että jalka on magneettikuvattava, ja olin valmis matkustamaan kotiin jo noin minuutin kuluttua, mutta luonnollisesti huomattavan summan köyhempänä.

Jätä viesti

Copyright © 2009 Anna-Maija Nyman. Artikkeleiden (RSS) ja Kommenttien (RSS).